Ajokielto voi liittyä sakkomenettelyssä tai rikosprosessissa käsiteltävään rikosasiaan.
Poliisi päättää ajokiellon pituudesta. Sakkomenettelyssä poliisi yleensä odottaa, että syyttäjä tekee päätöksen, ja päättää ajokiellon pituuden sen jälkeen. Sen pituus on kuitenkin vähintään yksi kuukausi ja enintään viisi vuotta.
Tuomioistuimessa käsiteltävässä rikosasiassa poliisi yleensä odottaa ennen ajokiellosta päättämistä, että tuomioistuin on tehnyt päätöksen.
Jos poliisi on määrännyt sinut väliaikaiseen ajokieltoon syyttäjän käsittelemään sakkoasiaan eli rangaistusmääräykseen liittyen, asia etenee näin:
Poliisi antaa sinulle sakon (sakkovaatimus). Sen jälkeen poliisi toimittaa sakkovaatimuksen syyttäjälle ja syyttäjä tekee päätöksen sakosta eli syyttäjä antaa rangaistusmääräyksen. Syyttäjä voi myös siirtää asian sakkomenettelystä rikosprosessiin.
Joissakin tilanteissa syyttäjä voi jättää rangaistusmääräyksen antamatta, siirtää asian takaisin poliisille tai katsoa, että sakkovaatimuksessa on väärä rikosnimike. Jos syyttäjä katsoo, että sakkovaatimus on liian lievä, voidaan sinulle antaa uusi suurempi sakkovaatimus tiedoksi. Saat näistä toimenpiteistä tiedon, jos asiassasi käy näin.
Syyttäjä voi antaa rangaistusmääräyksen aikaisintaan kahden viikon kuluttua siitä, kun sakkovaatimus on annettu sinulle. Tämä johtuu siitä, että sakon saaneella on aina kaksi viikkoa aikaa toimittaa lisäselvitys sakkoasiaan liittyen.
Joissakin poikkeustapauksissa ajokortin voi saada takaisin ennen kuin syyttäjä on ratkaissut sakkoasian. Tästä voit olla yhteydessä poliisiin.
Voit lukea lisää ajokiellosta Poliisin sivuilta.